Flagstaff -> Los Angeles

Mikko halusi pesasta meijän vuokra-auton Flagstaffista lähtiissä. Ajoimma siis matkanvarrella tällaseen itsepalvelupesulaan.

Kolikkomaatilla sai liuottimet, saippuat ja vahat. Melko kelpo laitos ois ihan kotomaassakin.

Ja muutaman mailin päässä ois ollu bikinityttöjen tuottamaa pesupalvelua, sekös Mikkoa harmitti.. :D

Matkalla näkyi taas monenmoista kulkupeliä.

Tavaran kulettaminen katolle köytettynä oli todella yleistä, ei vissiin tarvinnu miettiä mahdollista kamojen kastumista.

Kalifornian osavaltiorajan ylityttyä  ja Los Angelesin lähestyessä liikenne rupesi lisimään, palmuja näkyi aina vain enemmän ja kimppakyytikaistat ilmestyivät moottoritielle. Kimppakyytikaistan luvattomasta käytöstä ja kiinnijäännistä uhkailivat reiluilla sakoilla, myös roskaamisesta olis saanut tuhannen taalan rapsut.

Meidän hotelli sijaitsi West Hollywoodissa, lähellä  Hollywoodin kukkuloita.

Meidän pienen hotellin lähellä oli isoja (kalliita) hotelleja sekä kaiken keskellä pieni omakotitalo ahdistettuna omalle tontilleen. Saatto olla tönöllä hintaa nuilla nurkilla.

Hotellimme Hollywood Liberty Hotel oli siisti ja lutikaton. Meidän huone tosin haisi tosi voimakkaasti pesuaineelle alussa ja jo ensimmäisen yön jälkeen heräsin nokka tukossa, kuten joka aamu sen jälkeenkin. Liekö ollut kokolattiamatossa vuosikymmenten pölyt vai jotain muita hiukkasia huoneilmassa. 

Aamiainen oli tuttua jenkkimotellikamaa laihoine kahveineen ja höttöleipineen, mutta muuten oltiin tyytyväisiä hotelliin, erityisesti sen erinomaisen sijainnin takia. Parin minuutin kävelymatkan päässä oli tähtikatu Hollywood Boulevard ja metroasema.

Kiinalainen teatterikin sementtiin painettuine käden- ja jalanjälkineen oli ihan lähellä.

Grand Canyon

Perjantaiaamuna lähdettiin ajelemaan Flagstaffista kohti Grand Canyonia. Tässä vielä muutama kuva kaupungista.

Kanjonille mennessä yllätyksenä tuli, että seutu ei olekaan aivan aavikkoa, vaan alueella kasvoi jos jonkinmoista pusikkoa. Seriffikin päivysti tien varressa.

Kanjonilla käytiin ensin Visitor Centerissä tutkailemassa kanjonin syntyä ja muuta mielenkiintoista mm. ensimmäisistä retkikunnista kanjonilla. Kanjoni on yli 400 kilometriä pitkä, leveydeltään 6-29 kilometriä ja enimmillään 2 kilometriä syvä, melkoinen kuoppa siis.

Tässäpä ensimmäiset näkymät kanjonille. Vaikuttava näky, ei voi sanoin kuvata ja kuvissakin todellisuus välittyy kehnosti.

Mikko uskaltautui kuilun partaalle, tuostakin olis muksahtanut melko syvälle, jos olis reunan yli livennyt.

Syvällä kanjonissa näkyi välillä Colorado-joki, joka on kanjonin kaivertanutkin aikojen saatossa.

Grand  Canyonilta jatkettiin Bullhead Cityyn, joka oli välietappina matkalla Los Angelesiin. Reitillä oli aakeeta laaketa sekä pitkiä suoria ja matka taittui nopeasti.

Välillä oli myös mäkisempää maastoa. Karkulaisrekkojen rampeissa oli paksut kerrokset sepeliä, mutta yhtäkään ei nähty tositoimissa käytettävän, ehkä parempi niin.

Yövyttiin Lodge on the Riverissä, siisti motelli ja lutikkasaldo edelleen nolla. Takapihalla oli uima-allaskin, mutta sitä ei keritty käyttää. Pyykkiäkin pesastiin kolikkomaattikoneella.

Ihmeteltiin vähän noita kahvipussukoita, mistähän lie olleet peräisin, kun ihan selvällä suomenkielellä luki, että kahavi.

Hooverin pato ja Flagstaff

Torstaiaamuna lähettiin ajelemaan Vegasista kohti Grand Canyonia. Tälle etapille sattui Hooverin pato ja yöpyminen Flagstaffin pikkukaupungissa.


Matka alkoi kuivakoissa maisemissa ja noin 40 asteen lämpötilassa.

Matkalla padolle oli yhdessä risteyksessä sattunut joku kolari, näytti lähinnä pieneltä peräänajolta, mutta viranomaisia oli paikalla kokonainen pataljoona. Ehkä viitisen poliisiautoa ambulansseja ja pari paloautoa.

Lähepänä Hooverin patoa näkyviin tuli Lake Mead, Yhdysvaltain suurin tekojärvi, joka syntyi, kun pato rakennettiin 1936.

Vähän ennen patoa meidät pysäytettiin vielä turvatarkastukseen. En tosin tiedä, miten paljon seriffisetä näki autoon täysin tummien takalasien läpi. Ei vissiin vaikutettu niin epäilyttäviltä, että olis tarkemmin pitäny tutkia.

Hooverin pato rakennettiin vuosina 1931-1936 Colorado-joelle. Pato on 221 metriä korkea ja 379 metriä pitkä. Padolla oli kova tuuli, ja noin kolme sekuntia sen jälkeen, kun minun kuva oli otettu, hattu lähti tuulen mukana. Siitä olis saanut hyviä kuvia, jos olis kerinny, hattu kieppui sillä lailla klassisesti tuulessa ja päätyi jonnekin padon yläpuoliseen altaaseen.

Padolta matkaa jatkettiin kohti Flagstaffia ja osavaltiokin vaihtui Nevadasta Arizonaksi.

Matkalla nähtiin mm. hurjia villieläimiä. 

Nähtiin myös useita tällaisia yhdistelmiä, jossa suuren matkailuauton eli motorhomen perään oli kytketty "pieni" loma-auto. Parhaassa yhdistelmässä tuo pikkuauto oli aika iso pickup, jonka lavalla oli vielä mönkijä.

Flagstaffia lähestyttäessä navigaattori näytti, että oltaisiin yli kahden kilometrin korkeudessa ja maisemakin muuttui hetkessä havumetsäksi, näytti jo paljon kotoisemmalta kuivien aavikoiden jälkeen. Lämpötilakin oli illalla enää vajaat 30 astetta.

Majoituttiin Aspen Inn Suites -hotellissa, mukava ja siisti hotelli ja ennen kaikkea ilmastoitu huone.

Aamiainen nautittiin Route 66 -henkisessä dinerissa, hotelli siis sijaitsi tuon legendaarisen tien varrella. Aamiaisen piti olla "full southern style breakfast", mutta aika pettymykseksi jäi.  Ihmetystä aiheuttivat kertisastiat, itse keitettävä mikropuuro ja liha/leikkeleosaston täydellinen puuttuminen. Parasta antia aamupalalla taisi olla tuoreet vohvelit.

Aamiaisen jälkeen otettiin suunta kohti Grand Canyonia.

Viva Las Vegas 3

Keskiviikkoaamuna lähdettiin testailemaan superautoja, pakettiin kuului kolmen auton testaus. Hurjastelemaan autoilla ei päässyt, koska rajoituksia oli noudatettava. Melko vaikuttavia pelejä olivat siitä huolimatta.

Mikko ajoi ja minä testailin autoja lähinnä kyytiläisen ominaisuudessa ja mietin, minkä vieressä näyttäisin parhaimmalta.

Olisko se Ferrari..

...Jaguar..

...vai Lamborghini?

Ajeltiin autoilla kaupungista Red Rock -kanjonille. Aika komeeta maisemaakin oli matkalla.

Tuossa kuvassa vasemmalla on Joshua-puu, autohommelin vetäjän mukaan asustavat vain tietyllä korkeudella merenpinnasta. Tiiä sitten, mikä korkeus puuta miellyttää, tuolla reisulla niitä näkyi muutamia.

Superautoilun jälkeen haettiin meidän tulevien parin viikon menopeli. Tuollainen keskikokoinen katumaasturi paikallisen mittapuun mukaan.

Vuokra-autolla huristeltiin kaupungilla ja käytiin tuhlaamassa rahojamme merkkituotteiden outleteissa.

Keskiviikko oli touhukas päivä, autoilun ja ostostelun lisäksi ohjelmassa oli myös ammuntaa. Mikko kävi ampumassa jollain aseilla, mistä mulla ei oo hajuakaan, joitakin numeroita niiden nimissä oli. Hienolta näytti, eikä ollut kuulema niin helppoa kuin pleikkaripeleissä.

Illalla mentiin vielä katsomaan Cirque du Soleil esitystä, jossa Criss Angel teki jos jonkinmoisia temppuja ja illuusioita. Olihan tuo ottanut ohjelmistoonsa perinteisen naisen kahtiasahauksenkin. Sitä tosin ei näyttänyt, kuinka naikkonen palautettiin kokonaiseksi. Näytöstä ei saanut kuvata, vasta ihan lopuksi sai ottaa taikurismiehestä kuvia.

Las Vegasissa oli todella paljon nähtävää ja tehtävää. Varmasti toiseksikin vierailukerraksi ohjelmaa riittäisi, varsinkin kun ne miljoonat jäi vielä voittamatta kasinolla.

Viva Las Vegas osa 2

Maanantai-iltapäivänä ja tiistaina jatkettiin kasinoiden koluamista Stripin eli Las Vegas Boulevardin varrella. Stripin päästä päähän ja välillä oleville kasinoille pääsi kätevästi ratikan tyyppisellä Monoraililla, jolla oli pysäkkejä suurimpien kasinoiden kohdilla.

Katsastettiin mm. Ceasar's Palace ja Bellagio. Bellagiosta ei ulkokuvaa ole, mutta muistelkaa elokuvaa Ocean's Eleven, niin tiedätte suihkulähteen, jota tarkotan.

 Olivat vähän tyyriimmän olosia paikkoja. Ainut ostos Bellagiosta oli vesipullo 4,50$.

Maanantai-iltana käytiin syömässä America-ravintelissa. Oltiin tosi nälkäsiä, joten ajateltiin syödä pitkän kaavan mukaan alku- ja jälkiruokien kanssa. Virhe. Oltiin täynnä jo alkuruokien jälkeen. Minä tilasin nacholautasen, joka oli ihan järkyttävän suuri annos, noin tarjottimen kokonen lautanen täynnä nachoja papusoosin, juustokastikkeen ja salsan peittämänä. Mikolla lisäksi mozzarellatikkuja. Koska pääruuatkin oltiin jo tilattu, oli pakko niitäkin vähän järsiä. Mulla reilunkokonen hamppari ja Mikolla vajaat kolmekymmentä senttiä ribsejä ja pari kanankoipea. Huh huh, kierittiin hotellihuoneeseen aterian jälkeen ja ruvettiin nukkumaan aikaeroväsymystä pois.

Tiistaina aamupalan jälkeen ajeltiin Monoraililla ihan Stripin toiseen päähän ja käytiin Stratospheressä.

Aika kivat oli maisemat tuolla 1149 jalan (350 metrin) korkeudessa.

Hujautettiin tuollasella Big Shot - huvipuistolaitteella tornin katolla.

Meinattiin myös hypätä tornista Sky Jump, mutta koska ei oltu varattu aikaa etukäteen, se jäi tekemättä.

Stratosphere sijaitsi Stripin pohjoisosassa, joka oli vähän vähemmän hienon näköistä seutua. Täällä ohitettiin myös setä, joka huikkasi meille "I've got good weed for you guys!" Ei kuitenkaan tartuttu tarjoukseen.

Tiistai-illan ruokailupaikaksi valikoitui Hooters. Oli nättejä misuja tarjoilijoina. Poseeraaminenkin taisi kuulua työnkuvaan, koska muutamat asiakkaat näkyivät kuvaavan itsensä melkeen kaikkien tarjoilijattarien kanssa. Ruokakin oli hyvää.

Hootersin jälkeen haettiin hotellin kaupasta vähän olutta ja mentiin hotellihuoneeseen vajuttelemaan ruokaa. Ja kas kummaa, uni voitti melko nopeasti, aikaero rassasi vieläkin.